maanantai 9. maaliskuuta 2015

Arvioijakyselyn vastaukset

Tein kolmantena kehittämistehtävänäni kyselyn luonto- ja ympäristöalan arvioijille tutkintotilaisuuksien kulusta, arvioinnista ja perehdyttämisestä. Pääsääntöisesti toimintaan oltiin tyytyväisiä vaan edelleen kehittämistarpeita nähtiin perehdyttämisen toteuttamisessa sekä näyttösuunnitelmien sirpaleisuudessa.

Kehittämistehtävän kirjoittaminen oli todella mielenkiintoista vaikka vastaajia kyselyllä oli vain viisi. Kysely lähetettiin kymmenelle arvioijalle, mutta vastauksista pystyi jo tällaisen otannan pohjalta nostamaan esille tiettyjä toistuvia toiveita ja kehittämiskohteita. Laajemman raportin toimitin oppilaitoksen edustajalle sekä NTM-koulutuksen opettajalle Jarmolle.

Nyt on jäljellä enää yksi kehittämistehtävä ja tutkintotilaisuuden seuraaminen, jotka ovat vuorossa loppuviikosta. Yllättävän vähiin käy koulutus vaan mielenkiintoisia hetkiä olen uusien asioiden parissa saanut viettää.

Vaka Vanha Väinämöinen ja Kokko-lintu kenties perehdytystilaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitokset kommentistasi! :)